torstai 22. maaliskuuta 2012

Fimoja taas

Tää hommahan menee nyt ihan naurettavaksi, kun vaan muovailen ja muovailen enkä mukamas ehdi tekemään muuta.. Joko muovailen tai lueskelen netistä kaikkia muovailujuttuja :) Noh, eilen ostin muotteja sitten. Pikkuruisia piparkakkumuotteja, vaikkakin ihan muovailuun tarkoitettuja. On perhosta (3 kokoa!), sydäntä, tähteä, piparia jne..

Laitanpa siis kuvia, kun niitä te kuitenkin odotatte :D











Tässä alimpana on kukkanen, jonka tein ihan viimeisenä. Olin joskus nähnyt tuollaisen kukan jossain, en yhtään muista missä. Ja päätin sitten, että täytyyhän mun sellainen tehdä. Ylempänä oleviin neliapiloihin (tai mitä lienevätkään) jo hieman harjottelin tuota piirtämistä.. Ne näyttävät suttuisemmilta, vaikka eivät oikeasti edes ole :P Hassua. Mutta oon tosi tyytyväinen tähän kukkaan :)

Onnistuin jopa tekemään sellaisen millefiori-pötkön, vaikkakin hyvin yksinkertaisen ja ihan kokeilumielessä. Ylhäältä katsottuna toisessa kuvassa on perhosia, joihin olen sitä käyttänyt. Täytynee harjoitella lisää, niin saatan joskus saada oikeasti kukan aikaiseksi :D Katsoin toissapäivänä videon YouTubesta liittyen millefioripötköjen tekoon ja se ilmeisesti jäi muhimaan päähän :)

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kesäkoruja




Siinä niitä nyt olis :) Valmiita kaulakoruja ensimmäisistä Fimo-kokeiluista.. Nauha pääsi loppumaan tyystin kesken, mutta onneksi on olemassa nettikaupat, että sain heti tilattua lisää ;) ...

Fimo-massaa


Kävin Sinellistä ostamassa Fimo-massaa ja aloin muovailemaan :) Oli muuten erittäin miellyttävä massa muovata! Tuli ihan mieleen ne hetket lapsena, kun muovailuvahalla leikittiin. Samanmoista tavaraa :) Ostin tuollaista kaunista kevään vihreää, aniliininpunaista (näyttää tässä enemmänkin lilalta), valkoista sekä oranssihtavaa, ehkä okran väristä massaa. Siitä väristä ei tullut otettua kuvaa.. Eikä paketeistakaan. Piti vain päästä äkkiä muovailemaan :D

Saas nähdä mitä kaikkea kivaa näistä keksinkään! :)

maanantai 27. helmikuuta 2012

Sormus


Hopeoitua kuparilankaa ja kivinä bronsiittia.. Kieputukset eivät todellakaan laadullaan huimaa, mutta olipa ensimmäinen laatuaan tämä kokeilu :)

lauantai 18. helmikuuta 2012

Tunnustus

Sain Ninniltä viestiä, että hänen blogissaan on minulle tunnustus (ja ettei ole pakko jatkaa, jos en halua ;) ), mutta koska tunnustuksen mukana kiertää kaunis kuva, päätin osallistua kuitenkin (:


Säännöt:
1) Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.
2) Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi.
3) Lahjoita tämä sama award 15 blogille/bloggaajalle.

Faktoja minusta:
1. Näytän kuulemma huomattavasti ikäistäni nuoremmalta. Täytän pian 24, mutta menisin kuulemma 17-vuotiaasta heittämällä. 
2. En ole koskaan pitänyt itseäni kissaihmisenä. Kasvoin kissavastaisen propagandan alla lapsuuteni, koska naapuruston kissa(t?) kuseksivat autonrenkaat, polttopuut, pyykit ja kakkasivat hiekkalaatikoihin jne. Pidin kissoja vihamielisinä ja arvaamattomina, ilkeinä otuksina. Sitten otin oman kissan. Ja rakastuin :D
3. Tykkään tehdä paljon käsitöitä. Mutta kun olin ala-asteella, äitini joutui myöntämään, että kahdella pikkuveljelläni on parempi käsiala neulomisessa kuin minulla, ainoalla tyttärellä. (Asia on sittemmin korjaantunut itsestään, nykyään neulomisjälki on äidin mukaan kiitettävää :D )
4. Musiikkimausta kysyttäessä en osaa vastata. Kuuntelen ihan kaikenlaista musiikkia, poissulkematta mitään genreä tai artistia. Uusimpana löytönä sanoisin thaimaalaisen Da Endorphine -yhtyeen. Kuulostaa ihan suomalaiselta/saksalaiselta nykymusiikilta.
5. Olen hyvin vaatimaton. Koitan opetella pois liiasta vaatimattomuudesta, koska itseään pitäisi osata arvostaa enemmän. Onneksi mulla on mies, joka tukee mua siinä.
6. Olen usein melko suurpiirteiden tehdessäni asioita. En jaksa useinkaan paneutua yksityiskohtiin niin paljon kuin pitäisi. 
7. Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2007. En lukiossa ollessani lukenut yhteenkään kokeeseen. Poikkeuksen sääntöön teki filosofian kirja, jossa oli hyvin vähän sivuja ja se oli muutenkin pieni. Siis kolme ällää, Lukio Lukematta Läpi ;)

Siinäpä muutama fakta minusta :) En jaksa alkaa luettelemaan kaikkia ihanaisia blogeja, joita haluisin. Siispä jokainen saa tutustua julkisesti lukemiini blogeihin, jotka löytyvät profiilistani. :) 

Muoks! En yhtään tiedä miten saan tuon tekstin taustavärin pois :( Buhuu. 

perjantai 17. helmikuuta 2012

Lusikka

Otsikkokin sen jo kertoo. Mun tekis kovasti mieli väkerrellä lusikasta koru. Riipus, siis.

Enpäs vain tiedä mistä lähtisin liikkeelle :) Suunnitelmia on, mutta ne eivät vielä ole lähelläkään toteutusvaihetta :) Olisikos teillä rakkailla lukijoillani joitain käytännön vinkkejä? :)