torstai 22. maaliskuuta 2012

Fimoja taas

Tää hommahan menee nyt ihan naurettavaksi, kun vaan muovailen ja muovailen enkä mukamas ehdi tekemään muuta.. Joko muovailen tai lueskelen netistä kaikkia muovailujuttuja :) Noh, eilen ostin muotteja sitten. Pikkuruisia piparkakkumuotteja, vaikkakin ihan muovailuun tarkoitettuja. On perhosta (3 kokoa!), sydäntä, tähteä, piparia jne..

Laitanpa siis kuvia, kun niitä te kuitenkin odotatte :D











Tässä alimpana on kukkanen, jonka tein ihan viimeisenä. Olin joskus nähnyt tuollaisen kukan jossain, en yhtään muista missä. Ja päätin sitten, että täytyyhän mun sellainen tehdä. Ylempänä oleviin neliapiloihin (tai mitä lienevätkään) jo hieman harjottelin tuota piirtämistä.. Ne näyttävät suttuisemmilta, vaikka eivät oikeasti edes ole :P Hassua. Mutta oon tosi tyytyväinen tähän kukkaan :)

Onnistuin jopa tekemään sellaisen millefiori-pötkön, vaikkakin hyvin yksinkertaisen ja ihan kokeilumielessä. Ylhäältä katsottuna toisessa kuvassa on perhosia, joihin olen sitä käyttänyt. Täytynee harjoitella lisää, niin saatan joskus saada oikeasti kukan aikaiseksi :D Katsoin toissapäivänä videon YouTubesta liittyen millefioripötköjen tekoon ja se ilmeisesti jäi muhimaan päähän :)

10 kommenttia:

  1. Oii noistahan tuli tosi hienoja :) sähän voit antaa mulle pari avaimenperää ;) tollanen oranssi perhonen ja kukkanen olis niin söpöjä avainnipussa ^^

    VastaaPoista
  2. Wau!
    Kivasti erilaisia kuvioita ja tekniikoita,tosi hienoja.Ja noi värit!!!!!!Miksei mun fimot jo tuu:)Odottavan aika on pitkä.Vaikkakin eilisen fimoilun jäljiltä on kämmenet ihan hellänä, joten pieni vieroittautuminen tekee varmaan ihan hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne vielä tulee! Mä odotan innolla, kun tänään pitäs tulla postista 20m vahattua puuvillanauhaa :D Että pääsee käyttää noi johonkin ja sitten tekemään lisää :) Miten sulla on kädet hellänä fimoilusta? Teenköhän mä jotain väärin, kun ei mulla ole :D

      Poista
    2. Tai sitten mulla on jotenkin omituinen tekniikka. Mulla ainakin se massa oli tosi kovaa, sai tosissaan tehdä duunia, että massan sai pehmenemään ja muokkauskelpoiseksi. no, jos seuraavalla kertaa olis jo helpompaa:)

      Poista
    3. Olihan se aika kovaa.. mä päädyin pyörittelee pötköö siitä, ni sain sen sillai lämmiteltyä. Ja myös ihan vaan lämmittämällä käsien välissä onnistu kans :)

      Poista
  3. Vitsi, miten kauniita! Onnistuisimpa mäkin tekemään tällaisia. Pari kertaa olen koittanut, ja päätynyt siihen ettei musta ole muovailijaksi.. Mutta kai se on pakko vielä yrittää, on nää vaan niin kauniita! (:
    - Nanti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös sanontakin kerro, että harjoitus tekee mestarin? (: Vaikka täytyy myöntää, että mä ainakin oon sellanen ihminen, jonka pitäs saada kaikkinytheti :D

      Poista
  4. onpa upeita ! :) mun on kiiinnostanu tosta massasta korujen tekeminen mut en oo oikein keksiny mitä siitä vois tehä, kiitti vinkistä : )

    lauantaimurhetytto.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Tuostahan voi tehdä ihan helmiäkin kuulemma, mut niistä mä en just nyt oo kiinnostunut, ku on noit helmiä vähän liikaakin ;)

      Poista