maanantai 27. elokuuta 2012

Korujen pakkaamista

Tänään ei tullut vielä pakettia postista, mutta ei se mitään :) Mulla riitti puuhaa muutenkin.
Ostin tänään Prismasta sellasen pahvilaatikkosetin, sisälsi kolme pahvilaatikkoa. Menevät myös sisäkkäin. Hieman tuunasin niitä, laitoin nättiä teippiä kannen reunaan ja leimasin niihin kuvia.



Ne tulivat tarpeeseen, koska huomenna vien valmiit korut töihin. Jospa niistä jokunen löytäisi uuden omistajankin :) Ajattelin, että ei mulla nyt niin kovin paljon niitä koruja valmiina ole, mahtuvat helposti pariin pieneen pahvilaatikkoon. Sitten huomasin, että oho :D Korvikset eivät mahtuneetkaan pienimpään niinkuin olin suunnitellut. Organza-pusseihin pakatut kaulakorut mahtuivat nippa nappa suurimpaan niistä pahvilaatikoista. Pusseja on nyt laatikossa yhteensä 26. Korviksia en edes laskenut. Rannekorut mahtuivat pienimpään, koska en pakannut niitä erikseen mihinkään, ovat irtonaisina siellä :) 


Oon leikellyt kartongeista palasia, joihin teen neulalla reiät korviksille. Koristelen pahvin leimasimella ja / tai teipillä. Jotta korvikset pysyisivät alustoissaan, oon laittanut pienen palan teippiä kartongin toiselle puolelle. Pysyvät hyvin kiinni :) Sieviä, eikö vain?


Organza-pussit juuri ja juuri mahtuivat tuohon laatikkoon.. :D Nuo valkoiset ovat pienempiä pusseja kuin nuo mustat. Tilasin netistä nyt myös noita pusseja, nämä oon ostanut Sinellistä, kun sain syntymäpäivälahjaksi anopiltani sinne lahjakortteja :) Käteviä ja kauniita. Useimpiin pusseihin olen laittanut kartongista leikattuja kortteja, joissa on leimasimella tehty kuva ja kuvaus korusta (lähinnä materiaaleista) ja hinta. Joihinkin laitoin vain hinnan. 

Rannekorulaatikosta en näköjään ottanut kuvaa ollenkaan. Laitoin sinne kartongin palasen, jossa lukee "Rannekorut tästä laatikosta 5e/kpl". En jaksanut alkaa niitä erikseen hinnoittelemaan :)

Saas nähdä mitä työkaverit tykkäävät! Muutamat ovat sanoneet, että tuo nyt ihmeessä niitä tänne töihin, ni kaipa se näin viimeisellä kesätyöviikolla täytyy sitten viedä :) 

7 kommenttia:

  1. Kauniisti pakattu on aina houkuttelevampi, toivotan hyviä myyntejä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Itse olen ihan samaa mieltä, pakkaus todellakin vaikuttaa myyntiin huomattavasti :)

      Poista
  2. Toivottavasti saat kaupaksi! Ihania korviksia, ja tosi nättejä nuo korvispahvit, mistä noita teippejä olet ostanut?
    Sitten ne mitä työkaverit ei osta,on kätevää myydä vaikka jossain joulumyyjäisissä, kun ovat jo valmiiksi myyntikunnossa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tiimarista löytyy valikoima tollasta paperista teippiä :) Ja erilaisia pahveja oon ostellut, noi valkoiset on "helmiäiskartonkia" :D

      Mistähän mä jotkut joulumyyjäiset keksin :o Noh, onneksi on tuttuja, joiden työpaikoille voin myös antaa noita kaupiteltaviksi ;) Pikkusiskon äiti esimerkiksi myi aika ison kasan koruja viime keväänä :D

      Poista
  3. Kiinnitin kanssa huomiota erityisesti korviksiin ja niiden taustapahveihin - varmasti edistävät kaupankäyntiä! Tosi kivoja :)

    VastaaPoista
  4. pirteitä, iloisia ja erilaisia :) tykkään

    VastaaPoista
  5. Tosi nätit nuo korvisten taustapahvit! (: Täytyy varmaan itsekin tehdä jotkut tuon tyyliset.... (:

    VastaaPoista