Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaste. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Vaihtorinki neljälle - toinen julkaisu

Tällä viikolla en olekaan ollut migreenissä. Mutta koska meille tuli pieni kisuvauva (no okei, on se jo luovutusikäinen) maanantaina, niin vasta loppuviikosta pääsin koruilemaan. Ja täytyy sanoa, että istuin työpöydän ääreen vailla ainuttakaan ajatusta tai suunnitelmaa.

Jos vaikka aloitetaan siitä, mikä oli ehdottomasti täydellinen pudotus tuntemattomaan. Pudotus siksi, että silloin voi tulla alas joko jaloilleen tai päälleen. 


Ajatuksena siis yhdistellä ja kokeilla ja tehdä jotain ihan erilaista kuin aikaisemmin. Siinä ainakin onnistuin. Ja materiaalit sopivat kauniisti toisiinsa (ovathan ne Helmin lähettämät, ketjua ja muutamaa korunosaa lukuunottamatta). Mulla oli sellanen inkkarifiilis tätä tehdessä. Ylemmässä kuvassa on kiva kollaasi, jossa on mun silmään kauniit värit ja kaikkea. 


Mutta kyllä siitä täydellinen päälleen putoaminen tuli. Tai mahalasku. Mutta kaikkea on kokeiltava, eiks vain?

Jatketaanpa sitten koruilla, jotka onnistuivat!




Vihreä rannekoru! Helmet Helenalta. Magneettilukko ja metalliset rondellit omasta varastosta.
Tästä mä tykkään :) Tuosta isosta vihreästä helmestä tulee iha mieleen kilpikonna. Tai kilpikonnan muna (vaikka tiedän kyllä, että ne eivät ole vihreitä :D ). En ole vihreän ystävä enkä rannekorujen ystävä. Mutta niin vain tein ja kiva tuli! :)


Taas rannekoru. Värit ovat vaalean sininen ja tuollainen hailakka vaaleanpunainen tai nude. Ja nämäkään ei tunnu omilta väreiltä, mutta jopa mä voisin pitää tätä! Tästä tuli tosi kiva! Kevyt koru, ei paina tai purista. Kokokin on juuri mun ranteelle sopiva. Magneettilukko helpottaa asentamista ;) Kukka- ja lehtihelmet Helenalta.


Korvakorut Outiriinan helmistä. Nää vaan oon jotenkin niin herkät ja suloiset ja makeat. Sen takia oli pakko lisätä omasta varastosta pienenpienet sydänriipukset kilisemään. :)



Hahaa. Voiko rannekoru yksinkertaisempi olla? Outiriinalta vanhaa pitsiä ja omasta varastosta ketju ja lukko. Ensin suunnittelin ripustelevani helmiä ympäriinsä korua, mutta en sitten tehnytkään niin. Mun mielestä tää on yksinkertaisuudessaan niin nätti, etten viitsi pilata sitä :) 

Tässäpä mun aikaansaannokset tällä viikolla! 

Käy toki kurkkaamassa muidenkin haasteeseen osallistuvien blogit!

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Vaihtorinki neljälle - Ensimmäinen julkaisu

Isänpäivän kunniaksi julkaistaan ensimmäinen satsi koruja Vaihtorinki neljälle-haasteesta.





Kaulakoru. Tässä korussa omaa ovat ametistit, ketju, renkaat, helmihatut ja hopeoitu kuparilanka. Lukko ja mustat viistehiotut akaatit ovat Helmiltä. Tulipa muuten ensimmäistä kertaa kokeiltua tuollaista koruvaijerin pätkää (tuo rivi akaatteja siis vaijerissa) osana ketjua :) Ensimmäistä kertaa myös onnistuin käyttämään noita puristehelmen päälle laitettavia helmiä ;) Ja vaijerin päähän sellaista vahvistettua osaa (mikälie lenkki onkaan :D )




Tästä korusta mä olen aivan äärettömän ylpeä! En ollut aikaisemmin tehnyt kolmirivistä kaulakorua. Mutta koska Outiriinan paketissa oli kolmiriviselle korulle tehty lokerolukko (mikähän sen oikea nimi on..), niin oli pakko kokeilla! Simpukankuorisirut ovat niinikään Outiriinalta ja kivihelmet myös (superkauniita kivihelmiä! Mitähän mahtavat olla?). Ketju on omasta varastosta. 

En yleensä tykkää tällaisesta näpertelystä, mutta lopputulos oli kyllä vaivan väärti! :) Tämä kaulassa lähden isänpäivää viettämään! 

Tässä vielä linkit muiden osallistujien blogeihin!

Katsotaan, mitä saan ensi sunnuntaiksi kehitettyä, jos vaikka ensi viikolla en kärvistelisi migreenin kourissa kuten tällä viikolla!

Mukavaa isänpäivää kaikille!

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Vaihtorinki neljälle -paketit perillä!


Mitä niistä paketeista sitten valmistettaisiin? No tietenkin niin paljon koruja kuin mahdollista! Tai ainakin yksi. 

1.Koru tai setti, jossa käytetään osia kaikista neljästä tarvikepaketista. Lisäksi voi käyttää hiukan oman varaston tarvikkeita.

2.Koru tai setti, jossa käytetään mahdollisimman paljon yhden, vain yhden, vieraan satsin (siis ei-oman) tarvikkeita. Lisänä saa käyttää oman varaston tarvikkeita.

3.Jokeri - Koru tai setti liittyy kiinteästi tai löyhästi haasteen tarvikkeisiin.

Tähän alle liitän kuvan paketeista, joita mä sain :)


Ensi sunnuntaina 11.11. onkin ensimmäinen julkaisupäivä :)

torstai 18. lokakuuta 2012

Vaihtorinki neljälle

Mags esitteli jo jonkin aikaa sitten hyvinkin mielenkiintoisen haasteen Korukoplan sivuilla.
Meitä oli muutamia kiinnostuneita, joten laitettiin oma rinki pystyyn! Meitä on viiden sijasta vain neljä, mutta eiköhän tämä neljälläkin onnistu aivan mainiosti :)

Meillä säännöt ovat seuraavat:

1. Mukana on 4 osallistujaa.

2. Jokainen osallistuja valitsee korutarvikkeistaan ja helmistään neljä suunnilleen samansisältöistä tarvikepakettia. Pakettien ei tarvitse olla identtisiä, mutta kaikille osallistujille tulisi laittaa suunnilleen saman verran ja samankokoisia juttuja. Jotta pakettien arvo ja koko ei lähtisi liikaa nousemaan, voisi nyrkkisäännöksi laittaa, että paketissa tulee olla tarvikkeita yhden kaulakorun verran. Tietysti mielikuvitusta saa käyttää ja pakettihan voi koostua monenmoisesta! (Esim. helmet, nauhat, kalotit, lukot, kivet, ketjut, korvakorun osat, korupohjat, riipukset, jotakin itsetehtyä, jne.)

3. Yksi tarvikepaketti jää itselle ja kolme muuta lähetetään vaihtokavereille. Näin kukin saa 4 erilaista satsia, joista tietysti sitten suunnitellaan ja valmistetaan koruja! Linkit valmiisiin koruihin listataan Korukoplan blogissa ja korut esitellään osallistujien omissa blogeissa. Lisäksi omiin blogipostauksiin linkataan toisten osallistujien blogit tai Korukoplan sivu, jotta mahdollisimman monet löytävät ihastelemaan valmiita tuotoksia. :)

4. Suunnitelmana on, että tarvikepaketit postitettaisiin osallistujille viimeistään 29.10. Näin ollen valmiita koruja voisi esitellä marraskuun aikana vaikkapa seuraavasti: sunnuntaina 11.11., sunnuntaina 18.11. ja 25.11.

Laitetaas vielä lista osallistujista tähän perään!

Eilen sain jo ensimmäisen paketin postissa Helmiltä! Tänään lähtevät minun pakettini maailmalle, inspiroiduin jo noiden pakettien kasaamisesta niin paljon, etten malta odottaa, että päästään vauhtiin! :)

tiistai 2. lokakuuta 2012

Pieni koruiluhaaste minulle

Nimittäin miehen kaveri pyysi mua tekemään itselleen tai chi -korun. 

Mitä? Nii, sitä mäkin kysyin. Kunnes se sitten kertoi mulle: ying/yang jne, ni aloin hiljalleen ymmärtämään, mitä se tarkoittaa.

Pyysin häntä kuvailemaan adjektiiveilla haluttua lopputulosta.

Perinteinen (mutta itämainen)
Läsnä
Ajaton (ei loppua eikä alkua)
Vahva
Rento
Jatkuva
Pehmeä
Hetkessä oleva
Massiivinen (ei kuitenkaan jalkapallon kokoinen)

Materiaalien ja värien suhteen saan vapaat kädet kuulemma. Tarkemmin kysellessä sain selville kuitenkin, että ketjua tai vaikka nahkanarua.. Ehkä. Ja riipus vois olla kiva. Sopivan  mittainen, ei liian pitkä.

Ja koru siis miehelle.

Mä en ole koskaan ennen tehnyt korua miehelle puhumattakaan, et sen teemana olis joku mulle täysin tuntematon itämainen taistelu/kamppailulaji..

Täytynee alkaa hieman suunnittelemaan :D Tämän illan taidan kuitenkin vähän katsella kissan perään, leikkautettiin se tänään :)